Polkadot – Kryptovaluutta vuodelta 2016

Home Polkadot – Kryptovaluutta vuodelta 2016

Polkadot – Kryptovaluutta vuodelta 2016

Kryptovaluuttoja on olemassa lukemattomat määrät. Näistä suosituimpien nimet tunnistavat kaikki. On kuitenkin olemassa suosittuja kryptovaluuttoja, joiden nimi ei kuitenkaan kaikille ole tuttu. Näihin kuuluu muun muassa Polkadot, eli sveitsiläiset juuret omaava kryptovaluutta vuodelta 2016. Halusin ottaa Polkadotin esille tässä vaiheessa, sillä aiemmin olen esitellyt vain eniten hypetettyjä kryptovaluuttoja. Nyt on kuitenkin aika esitellä jotain uutta. 

Polkadot on hyvin tunnettu altcoin kryptovaluuttojen piirissä. Silti se ei ole yltänyt ainakaan vielä samaan suosioon, kuin esimerkiksi Ethereum tai Litecoin. Polkadot on kuitenkin markkina-arvoltaan kahdeksanneksi suurin kryptovaluutta. Polkadot on avoimeen lähdekoodiin perustuva lohkoketju, sekä kryptovaluutta. Ideana Polkadotissa on mahdollistaa helppo kommunikointi eri lohkoketjujen välillä. Samalla Polkadot mahdollistaa lohkoketjujen yhdistymisen.

Mikä on Polkadot? 

Kryptovaluutta Polkadot ilmestyi kryptovaluuttojen maailmaan vuonna 2016. Yllättävää oli, että Polkadot nousi nopeasti kesään 2020 mennessä kryptovaluuttojen TOP20 listalle. Nykyisin suosio on huomattavasti suurempi, sillä Polkadot on päässyt nousemaan jo kahdeksan suurimman kryptovaluutan joukkoon. Toisin kuin perinteisesti kryptovaluutoilla, Polkadotin hallinto on keskitetty. Yleensä kryptovaluuttojen hallinto on hajautettu, mutta Polkadotin hallinto kuuluu fintech-yhtiölle.  

Polkadot on hyvin samanlainen kuin Ethereum, eli kyseessä on alusta. Syynä samankaltaisuuteen on se, että Polkadotin on perustajana toimii Gavin Wood, joka tunnetaan myös yhtenä Ethereumin perustajista. Suurimpana erona Ethereumin ja Polkadotin välillä on, että Ethereum mahdollistaa lohkoketjun sisäisen kommunikoinnin, kun taas Polkadot mahdollistaa lohkoketjujen välisen kommunikoinnin. Alusta mahdollistaa tietojen jakamisen molempiin suuntiin yksityisten ja julkisten lohkoketjujen välillä.   

Polkadotin historia

Polkadotin perustajana toimii Sveitsistä kotoisin oleva yritys nimeltä Web3, jonka johtajana toimii Gavin Wood. Wood tunnetaan myös yhtenä Ethereumin perustajista sekä Ethereumin entisenä CTO:na. Onkin selvää, että Ethereumilla on ollut suuri vaikutus Polkadotiin. Alunperin Wood sai ajatuksen Polkadostista, kun hän halusi perustaa Ethereumista myös jaetun version.

Polkadotin ensimmäinen White paper versio julkaistiin jo vuonna 2016. Vuomma 2017 oli Polkadotin ICO-joukkorahoituksen aika. Tuolloin Polkadotille onnistuttiin keräämään jopa 145 miljoonaa dollaria rahoitusta. Valitettavasti kerätty summa onnistuttiin hakkeroimaan ja projektin kehitys hidastui. Vuosi 2018 oli kuitenkin huomattavasti parempi, sillä Polkadot saavutti useita tavoitteitaan. Vuonna 2018 ilmestyi BBQ Birch testnet, vuonna 2019 Alexander testnet ja vuonna 2020 Mainnet. 

Polkadotin DOT-tokeni

Polkadotilla on oma tokeninsa, eli DOT-tokeni. DOT-tokenila on kolme päätehtävää, joihin se on luotu. 

  • DOT-tokeni toimii hallintotokenina – Näin holdaajat saavat oikeuksia vaikuttaa Polkadotin kehitykseen. Tämä tarkoittaa muun muassa mahdollisuutta äänestää verkoston kuluista sekä esimerkiksi mahdollisista uusita päivityksistä. 
  • Steikkaus – Polkadot käyttää Proof-Of-Stake protokollaa osana toimintaansa. Verkon turvallisuus varmistetaan siten, että hyvät validaattorit voivat saada palkkioksi tekemästään työstä DOT-tokeneita. Samalla epäluotettava validaattori voi menettää DOT-tokeneita.
  • Bonding – Holdaajat voivat lisätä parachain ketjuun tokeneita bondaamalla. Samalla holdaajat voivat myös poistaa vanhentuneita tai käyttämättömäksi jääneitä parachaineja. 

Polkadotin tulevaisuus

Polkadot on nostanut odotuksia korkealle, sillä lyhyessä ajassa kryptovaluutta on noussut kohtalaisen suureen suosioon. Monet uskovat, että Polkadot on mullistava projekti, joka tulee muuttamaan kokonaan lohkoketjujen toimintaa. Pitää kuitenkin muistaa, että Polkadotilla on kilpailijoita, joten välttämättä menestystä ei Polkadotille heru. 

Sijoituskohteena Polkadot on kuin kaikki muutkin kryptovaluutat, eli epävakaa. On hyvin mahdollista, että Polkadotin arvo tulee nousemaan tulevina vuosina. Mutta samalla on hyvin mahdollista, että arvo tulee romahtamaan. Tärkeää on keskittyä siihen, että sijoitusta tehdessä ei sijoita enempää kuin voi menettää pysyvästi. Polkadotin tulevaisuuteen vaikuttavat monet tekijät, joten varmuutta menestyksestä tai tuhosta ei ole olemassa.